all 2 comments

[–]GreenFuzz 2 insightful - 1 fun2 insightful - 0 fun3 insightful - 1 fun -  (0 children)

Toisin kuin patologisoivassa mallissa, IC-mallissa lähdetään siitä, että paras taho päättämään siitä, mitä hoitoja haluaa, on hoidettava itse, ei ulkopuolinen taho.

IC = informed consent. Eli siis lääketieteessä on soveliasta, että potilas itse diagnosoi itsensä ja päättää itse miten häntä hoidetaan. Paitsi ettei transsukupuolisuutta kuulu edes diagnosoida, koska se on patologisointia. Sukupuolidysforian saa juuri ja juuri vielä diagnosoida, mutta se tapahtuu myös potilaan itsensä toimesta. Voisko joku kertoa, että jos transsukupuolisuus pitäisi kokonaan depatologisoida, koska se ei ole minkäänlainen mielenterveyden ongelma vaan ainoastaan identiteetti, miksi ihmeessä siihen pitää saada hoitoa? Eivät muutkan identiteetit vaadi leikkaushoitoa ja lopun elämää kestävää hormonilääkitystä.

[–]taikurihiiva 1 insightful - 1 fun1 insightful - 0 fun2 insightful - 1 fun -  (0 children)

En nyt päässyt lukemaan kokonaan tuota Madeline Deutschin tutkimusta, josta artikkelissa puhuttiin, mutta jos siinä kerta metodina käytettiin mielipidekyselyä, siinä ei tainnut olla minkään sortin pidemmän aikavälin tarkkailua? Tutkimus on vuodelta 2012, jolloin tätä IC-mallia ei ole taidettu vielä missään harjoittaa kauhean kauan transhoitojen yhteydessä. Jos IC-malliin perustuvaa palvelua saaneiden keskuudessa on melko pian hoidon jälkeen vain vähän katujia, eihän se vielä kerro mitään. Monillahan on todennäköisesti vielä voimakas alkuhuuma. Mitä jos palataan kyseisiin potilaisiin vuosien päästä ja selvitetään, mikä katujatilanne silloin on? <.< En vain näe, että tästä hoitomallista olisi mitään hyötyä transyhteisölle. Se pikemminkin vaikuttaa siltä, että tässä tahallisesti koitetaan saada katujien määrä räjähtämään käsiin. Ovatko hormonit sitten niin koukuttavia, että niitä on pakko saada heti, eikä transidentiteetin vakavuutta ja syitä saa lähteä miettimään ollenkaan? Transyhteisö kusee omaan nilkkaansa, sen minä sanon.